Atrian uuteen tehtaaseen asennettiin yli 500 kilometriä kaapelia
Kaunisto-Yhtiöt Seinäjoki sai kaksi vuotta sitten tehtäväkseen sähköistää kolmen hehtaarin laajuisen huippumodernin tehdaskokonaisuuden. Kaapelitoimittajakseen se valitsi Prysmian Group Finlandin, jonka kanssa yhteistyön juuret yltävät aina toiminnan alkuaikoihin 1970-luvulla.
Nurmoon vuonna 2024 valmistuvaa tehdasta voi ajatella jättimäisen suurena jääkaapin ja astianpesukoneen yhdistelmänä, sillä tuotantotilat ovat jäähdytettyjä ja ne pestään perusteellisesti öisin.
Tuotantoprosessin vaatima sähkö tuodaan linjojen laitteistoille suoraan ylhäältä teknisestä välikerroksesta. Tämän päällä on vielä ilmastointilaitteiden ja -kanavien kerros, joten sähköistettävää riittää kolmella tasolla.
- Sähköistysurakka on juuri valmistunut ja projekti luovutettu tilaajalle, kertoo Kaunisto-Yhtiöt Seinäjoen projektipäällikkö Juuso Karikangas. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus yrityksessä, ja oli oikea henkilö vastaamaan sen historian suurimmasta urakasta.
Tuotannon laajennus on myös tilaajalle kaikkien aikojen suurin investointihanke. Uudet teurastus-, leikkuu- ja pakkauslinjat kasvattavat Atria Suomen siipikarjan tuotantokapasiteettia noin 40 prosenttia.
Atrian edellinen mittava hanke oli niin ikään teknologinen taidonnäyte. Vuonna 2017 valmistunut sianlihan uusi tuotantolaitos ja samassa yhteydessä automatisoitu vanha puoli muodostavat edelleen tasoltaan maailmanluokan tehtaan. Molempien sähköistyksestä vastasi Kaunisto-Yhtiöt Seinäjoki.
Isot tehot ja paljon tekniikkaa
- Uudessa tehtaassa sähköistettävää tuotantotilaa on 23 000 neliötä ja saman verran teknistä kerrosta sen päällä. Tämän lisäksi on vielä 3800 toimisto ja sosiaalitilaa, sekä 7000 tuhatta neliötä ilmanvaihdon konehuonetta. Sähkötehoa tarvitaan todella paljon paitsi tuotantoon myös jäähdytykseen, Karikangas kertoo.
Hänen mukaansa merkittävin ero aiempiin projekteihin verrattuna on sen valtava laajuus. Työ on ammattilaiselle tuttua teollisuusasennusta, tosin lukuisat läpiviennit palotilojen välillä ja tuotantotilaan ovat vieneet paljon aikaa. Kun asennuskohteiden märän kertoo vaikkapa tuhannella, niin kaksi vuotta kestäneen projektin mittakaava alkaa paljastua.
Sähköistyksen näkökulmasta vaativinta oli mahdollistaa tuotantotilojen toistuva pesu. Kaikkien kaapelointiin liittyvien rakenteiden ja osien on oltava haponkestäviä ja sallia painepesurin käyttö. Tuotantotiloissa ei ole mitään poikittaisia sähkövetoja hygieniasyistä. Tämän vuoksi hallin katon päällä välikerroksessa kaapelia on huomattavan paljon. Vedot ovat pitkiä ja siirrettävät sähkötehot suuria.
Ylinnä ovat vielä koko tehtaan kattavat ilmastoinnin laitteistot ja kanavat. Energiatehokkuus on uudessa tehtaassa vertaansa vailla. Esimerkiksi suurimpien hukkalämpölähteiden, eli kylmäjärjestelmän ja paineilmakompressorin hukkalämmöt hyödynnetään tehokkaasti. Niin ilmanvaihto kuin energiatekniikka vaativat nekin sähköistystä.
Kaapelien kokoja ja pituuksia kasvattaa se, että muuntajat ja sähkökeskukset ovat energiakeskuksessa erillisessä rakennuksessa, noin 30 metrin päässä tehtaalta. Juuso Karikangas kertoo, että järeintä 4x300 mm alumiinikaapelia vedettiin noin kuusi kilometriä.
- Muita isoja kaapelikokoja asennettiin useita satoja metrejä kutakin valtavien tehontarpeiden takia. Yksi esimerkki kohteista on 560 kW tehoisen kompressorin syttökaapelointi. Myös isoja kuparikaapeleita tarvittiin useille laitteille. Kun näihin lisätään vielä laaja valikoima pienempiä kaapeleita, ylittää tehtaan kaapelivetojen yhteispituus 500 kilometriä.
Sujuvuutta ennakoinnilla ja joustavuudella
Projektissa työskenteli vakituisesti noin 18 asentajaa, mutta kiireisimpänä aikana heitä oli tehtaalla yli kolmekymmentä. Hanke vaati käytännössä jokaisen Seinäjoen yksikön työntekijän panosta sen jossakin vaiheessa.
- Kaapelit tilasimme Prysmian Group Finlandilta ja ne valmistettiin Pikkalan ja Oulun tehtailla. Tarpeet ajoituksineen kyettiin suunnittelemaan hyvissä ajoin etukäteen, minkä ansiosta niiden tuotanto saatiin sovitettua osuvasti kaapelitehtaan ohjelmaan, Karikangas sanoo.
Hän kertoo tällä olleen suuri merkitys työn etenemisen kannalta erityisesti aikana, jolloin pandemia ja sota vaikuttivat yleisesti teknologiatuotteiden saatavuuteen ja toimituksiin. Mittava ja pitkäkestoinen projekti toi eteen myös muutoksia, joiden hoitaminen mallikkaasti osoitti yhteistyön toimivuuden.
Myös viime hetken tarpeisiin pystyttiin vastaamaan joustavasti. Esimerkiksi sopii tilanne, jossa kuuden tuhannen kilon kela palonkestävää kuparikaapelia oli valmis toimitukseen. Sen nostaminen neljännen kerroksen korkeudelle ilmanvaihdon konehuoneeseen olisi ollut lähes mahdotonta. Asian käytyä ilmi ongelma ratkaistiin samoin tein Pikkalan tehtaalla jakamalla kaapeli helpommin käsiteltäville keloille.
- Olemme todella tyytyväisiä myyntipäällikkö Harri Anttilan ja koko Prysmian Group Finlandin toimintaan. Toisinaan tarvittiin joustavuutta, mutta asiat hoidettiin mutkattomasti ja asennukset työmaalla etenivät.
- Projektimme ajoittuessa poikkeukselliseen maailmanaikaan saimme turvaa siitä, että toimittaja on maailman suurin kaapelinvalmistaja. Tarve lukuisille eri kaapelityypeille, isot toimitusmäärät sekä räätälöidyt toimituspituudet ajoituksineen eivät muodostaneet ongelmaa. Silti toteutui meille tärkeä kotimaisuus ja paikallisuus, joihin pyrimme kaikissa urakoissamme.