Pikkala

Pikkalan tehtaalla rakennetaan tulevaisuutta

luokat: Corporate 

Pikkalan kaapelitehdas on Prysmian-konsernin lippulaiva energiamurroksessa. Tehtaalle vuosina 2022-2023 myönnetyt kaikkiaan yli 220 miljoonan euron investoinnit vahvistavat entisestään sen, ja samalla Suomen, strategista merkitystä maailman merikaapelimarkkinoilla ja vihreän siirtymän vauhdittajana.

16/11/2023 - 10:17 a.p.

Uusiutuvan energiankäytön ansiosta Pikkalan tehdaskiinteistö saavutti osaltaan nollapäästötavoitteen alansa ensimmäisenä. Silti tehtaan energiatehokkuuden parantaminen jatkuu. Uuden tuotantokapasiteetin rakentamisessa yhtiö pyrkii niinikään minimoimaan ympäristövaikutukset.  

Tuoreiden investointien tuomia uusia tehdashalleja on jo käytössä, ja uuden kaapelitorninkin rakentaminen on edennyt lähelle harjakorkeuttaan, pitkälle yli tehtaan vanhan, 75-metrisen tornin. Saavuttaessaan lähiaikoina 185 metrin harjakorkeuden uudesta tornista tulee Suomen korkein rakennus. Korkeudelle on perusteensa: kaapelinvalmistuksen vaatima viimeisin teknologia sekä tuotteiden laadun ja valmistuksen kansainvälinen kilpailukyky. Kun kaikki uusi valmistuskapasiteetti saadaan käyttöön, suurjännitekaapeleiden tuotanto tehtaalla yli kaksinkertaistuu. 

Teknologian ohella investoinnin keskiössä ovat ihmiset: pitkälle osaamisperinteelle on hyvä rakentaa uutta. Investointien myötä yhtiö tuo alueelle yhteensä noin 300 uutta työpaikkaa valmistukseen sekä korkean osaamisen asiantuntijatehtäviin. Uusia osaajia yhtiön palveluksessa on jo aloittanut. Kirkkonummelle ja sen lähialueille tehdastoiminnan laajentuminen tuo lisää elinvoimaa.