Prysmianilla laatu kuuluu kaikille
Laadulla on aivan erityinen merkitys kaapelinvalmistuksessa. Prysmian Groupissa tämä tarkoittaa paitsi tuotteiden ja niihin käytettyjen raaka-aineiden perusteellista testaamista, myös kokonaisvaltaista ja tarkkaa laadunvarmistusprosessia.
Laatu on tehtävä joka päivä, ja yhtiön laatutiimi on paljon vartijana. Kysyimme tiimiläisiltä millaisena he itse näkevät oman työkenttänsä.
- Laatu on rakennettava tuotteeseen, sitä ei voi lisätä jälkeen päin. Olennaista on myös, että laatu on jalkautettu joka paikkaan, kiteyttää Pikkalan tehtaan koestuksen ja laadunvalvonnan esimies ja alan monipuolinen konkari Pertti Kuvaja.
Vieressä istuvat Pikkalan laatutiimin jäsenet nyökkäävät, sillä Kuvaja tietää mistä puhuu. Hän on pitkällä kokemuksellaan laadun luottotaho, jonka puoleen käännytään mielellään, kun tarvitaan kokemusta, näkemystä ja ratkaisukeskeistä neuvoa. Osa hänen työstään tapahtuu yhdessä asiakkaiden ja ulkoisten tarkastajien kanssa. Tärkeässä roolissaan hän huolehtii lisäksi tuotannon työturvallisuudesta.
Solmukohtana kaiken keskellä
Laatutiimin toiminta ulottuu asiakasrajapinnan, hankinnan ja työturvallisuuden kanssa tehtävästä yhteistyöstä aina tuotannon puolella suoritettavaan kunnossapitoon ja vaativaan koestukseen maayhtiön molemmilla tehtailla Pikkalassa ja Oulussa. Laadukkaat, vaatimusten mukaiset tuotteet ja virheetön tuotantoprosessi edellyttävät tiimiltä tietenkin myös vankkaa osaamista ja vahvaa tahtoa jatkuvaan parantamiseen. Tässä jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa.
- Laatua syntyy vain yhdessä päättäväisesti tekemällä, ja sitä on seurattava päivittäin. Isommissa projekteissa sitä valvovat myös asiakkaamme tai heidän edustajansa, kertoo Suomen laatutiimin esimies Tero Kniivilä.
- Tärkeää on lisäksi noudattaa tekemisessä kerralla-oikein-periaatetta ja -ajattelutapaa, lisää yhtiön Oulun tehtaan laatupäällikkö Sari Lehtonen.
Huolellisen yhteistyön ohella laadun vaaliminen edellyttää tasaisen proaktiivista otetta.
- Olennainen osa tiimin tehtäväkenttää on ottaa omassa organisaatiossa esille myös jatkuvan kehittämisen asioita ja kommunikoida niitä ylös, alas ja sivuille siten, että lopputulemana aikataulutkin pitävät, Kniivilä toteaa.
Kaikki luonnehtivat yhteistyötä eri osapuolten kanssa tiiviiksi ja antoisaksi: parasta työssä ovat ihmiset ja asiakkaat.
Maailmanluokan kaapeleita Suomesta
- Tehtaillamme suoritetaan jatkuvasti sekä ulkoisia että sisäisiä auditointeja ja niistä on tullut poikkeuksetta hyviä tuloksia. Myös kehityskohteita toki tunnistetaan välillä, ja niihin tartutaan aktiivisesti. Suomen laatutiimin toiminta onkin saanut laajaa kiitosta ja sitä on pidetty esimerkkinä koko konsernissa, Tero Kniivilä kertoo.
- Laadun keskeinen asema ja arvostus yhtiössä tukee tärkeällä tavalla luottamusta ja investointihalukkuutta Suomeen, hän huomauttaa.
Hänellä itsellään on 15 vuoden kokemus laadun ja valmistuksen tehtävistä Prysmian Groupissa. Matkan varrelle on mahtunut myös kaksi poikkeuksellisen merkittävää investointia: vuosikymmen sitten emoyhtiö päätti laajentaa Pikkalan merikaapelien tuotantoa kymmenillä miljoonilla ja keväällä 2022 se ilmoitti uudesta, yli 100 miljoonan euron investoinnista Pikkalaan. Näiden lisäksi Prysmian Group on investoinut Oulun tehtaan tuotantokapasiteettiin ja uuteen tuotantolinjaan viimeksi viime vuonna.
- Investointien saaminen Suomeen on ollut meille todella palkitsevaa ja hieno kiitos täällä tehdystä työstä.
Monipuolinen työkenttä mukavassa porukassa
Kysyttäessä työn parhaista puolista, nousevat tiimiläisten vastauksista pitkälti samat asiat.
- Mielekkäintä on kiva tiimi ja pomo, joku sanoo, ja joukosta kuluu hyväntuulista myhäilyä.
- Yhdessä pystymme puuttumaan tekemiseen, tuomaan siihen rakennetta ja saamaan aikaan konkreettista parannusta. Teemme täällä oikeasti maailmanluokan kaapeleita. Koko työyhteisö on lisäksi kivasti kansainvälinen, summaa laatuinsinööri Miamari Aaltonen.
Hänen keskeistä vastuualuettaan ovat suurjännitemaa- ja merikaapeleiden tuotannonaikaiset tarkastukset ja asiakasyhteistyö.
Laatuinsinöörinä pien- ja keskijännitetuotteiden sekä raaka-ainetoimittajien parissa Pikkalassa työskentelevä Kati Arvonen nostaa myös esiin työyhteisön ja työn sisällön merkityksen:
- Teen paljon erilaisia analyyseja, selvityksiä ja raportteja. Maayhtiöiden välinen yhteistyö lisää osaltaan työn kansainvälisyyttä. Parasta on juuri monipuolisuus ja hyvät työkaverit!
Molemmat laatuinsinöörit painottavat dokumentoinnin merkitystä laadulle. Järjestelmällinen dokumentointi on edellytys toimivalle laadunvalvonnalle ja kehittämiselle sekä erilaisille sertifioinneille. Näistä vuosittain uusittava ISO 9001 -sertifikaatti kertoo, että Prysmian Group Finlandin laatujärjestelmä itsessään on standardinmukainen.
Kyse on viime kädessä laajasta kokonaisuudesta ja lopputuotos – korkealaatuinen, luotettava ja vuosikymmenten käyttöä kestvä kaapeli – kertoo sen toimivuudesta.
- Laatu on meille ykkösjuttu. Siksi se kuuluu kaikille, Aaltonen kiteyttää.