Keskusmaa

Johtimet kertovat sähkökeskuksen laadusta

luokat:

Keskusmaa ansaitsee asiakkaidensa luottamuksen niin valmistamiensa kojeistojen kuin toimintansa korkealla laadulla. Yhtiö odottaa samaa tasoa keskuksiin asentamiltaan komponenteilta ja niiden toimittajilta.

28/02/2023 - 12:00 a.p.

- Johtimet kuuluvat sähkökeskuksen tärkeimpiin komponentteihin, minkä voi päätellä jo nimestä. Niiden tehtävähän on johtaa ohjaustietoa ja energiaa, toteaa Keskusmaan Ilkka Tapio. Hän vastaa ostoista ja tarjouslaskennasta yhtiössä, jonka valmistaa sähkökeskuksia, kojeita ja laitteita kaikkein vaativimpien organisaatioiden tarpeisiin.

Keskusmaalla on toimintavuosia yhtiönä jo yli 20. Tapiolle Prysmian Groupin tuotteet ovat kuitenkin tulleet tutuksi jo 80-luvulla hänen tehdessään sähköasennustöitä työmailla. Tällöin Nokia Kaapelin johdintuotanto Oulussa oli päässyt täyteen vauhtiin ja kotimaiset tuotteet arvossaan. Myöhemmin pitkä ura sähkötukkuliikkeessä piti hänet ajan tasalla yhtiön tuotemerkeistä ja vaiheista.

Metallurgi opasti johdinten eroihin

Tapio kertoo, että johtimien keskinäisiin eroihin häntä perehdytti aikanaan esimies, joka sattui olemaan metallurgi. Kahdessa eri johtimessa voi olla sama rakenne sekä yhtä monta säiettä, jotka ovat niin ikään yhtä paksuja. Kun hän arveli niiden laatueron syntyvän hehkutuksesta, oli konkarin vastaus yllättävä.

- Kuparin laadun muodostaa seitsemän eri tekijää, joista hehkutus on vain yksi. Erot syntyvät lopulta kokonaisuudesta; kuinka osaavasti ja tarkasti johdin on valmistettu ja käsitelty. Oma lukunsa on johtimen eriste, jonka voi toteuttaa hyvinkin monella eri tavalla.

Johtimissa ja niiden valmistajissa on hänen mukaansa suuria eroja, vaikka tarkasteltaisiin vain eurooppalaista tarjontaa. Keskusten valmistuksessa niiden erot esimerkiksi käsiteltävyydessä on helppo todeta. Johdin käytetään lyhyinä pätkinä, joista jokainen pää kuoritaan ja johdin taivutetaan. Erot ovat kouriintuntuvat, kun työtä tekee koko päivän viikosta toiseen.

Muovin on pysyttäv kuparin päällä

Keskuksen tarkastelu kuukausien käytön jälkeen kertoo myös toisen laatutekijän. Joillekin johtimille on ominaista, että niiden kuori vetäytyy ja paljastaa kuparia jopa useita senttejä. Joissain tapauksissa tämä voi olla erittäin vaarallista.

- Kojeistovalmistaja tunnistaa nopeasti laadukkaan johtimen, joka ei vetäydy. Hän tietää, että keskuksen laatu paljastuu johtimia tarkastelemalla. Johtimet eivät ole oikea paikka säästää kustannuksissa.

Keskusmaan asiakaskuntaan kuuluu sähkölaitosten ja kaivosteollisuuden lisäksi muun muassa yhteiskunnan turvallisuudesta vastaavia organisaatioita. Hän toteaa Prysmian Groupin johdinten edustavan erittäin korkeaa laatua ja täyttävän kovat kriteerit sekä käsiteltävyydessä että käytössä osana laitteistoja.

Keskittämistä puoltaa myös laaja valikoima

Keskusmaan asiakkaat arvostavat henkilökohtaista palvelua, jossa sanaan voi luottaa. Työ on laadukasta ja sovittu toimitusaika pitää. Samaa toimintatapaa yhtiö odottaa komponenttitoimittajiltaan.

Kun kaikki toimii, ei johdinten valmistuspaikalla tulisi olla merkitystä. Tästä huolimatta Ilkka Tapio näkee lisäarvoa syntyvän siitä, että johtimet tulevat Pohjois-Suomesta Oulun tehtaalta. Toiminta on nopeaa ja joustavaa. Hän saa helposti tiedon, milloin omat johtimet ovat tuotannossa. Lisäksi logistiikkaketju on lyhyt.

Hän kiittelee Prysmian Group Finlandin Markku Hansén-Haugia ja Jonatan Tastia aktiivisuudesta yhteydenpidossa, mikä usein sisältää niin tarpeiden kartoitusta kuin tuotevalikoiman esittelyä. Muidenkin prysmianlaisten kanssa asioiden hoito kuten tilausten käsittely on ollut mutkatonta.

- Olemme lisänneet vuosi vuodelta Prysmian Groupin osuutta käyttämistämme johtimista ja hyödyntäneet paremmin yhtiön laajaa tarjontaa. Tulemme edelleen keskittämään ostojamme heille, Tapio kertoo.

- Yhtiössä toimitaan erittäin selkeästi ja luotettavasti, minkä lisäksi tuotteet ovat alan parasta laatua. Tosin kysyessäni tehtaalla mikä on paras johdin, saan asentajiltamme kahdenlaisia vastauksia – yksiltä Prysmian ja toisilta Draka.