Laaja-alaista vastuullisuutta Suomessa ja maailmalla
Vastuullisuus on lähtökohtana Prysmian Groupin päivittäisessä toiminnassa.
Prysmian Groupin vastuullisuustyötä ohjaa ESG, joka on lyhenne sanoista Environmental, Social ja Governance ja tarkoittaa suomeksi ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen sekä hallintotapaan liittyviä asioita. Yhtiön laaja ja pitkäjänteinen vastuullisuustyö palkittiin loppuvuodesta 2021 ykkössijalla Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksissä sähköteknisten yritysten sarjassa.
Vastuullisuus on lähtökohtana Prysmian Groupin päivittäisessä toiminnassa. Vahva tahtotila siihen tulee yhtiön lisäksi sen asiakkailta ja sijoittajilta. Viimemainittujen joukossa on myös reippaasti yli 9 000 Prysmian Groupin omaa työntekijää.
Kolme näkökulmaa ympäristövastuuseen
Yksin ympäristövastuun saralla Prysmian Group vaikuttaa kolmea kautta:
Yhtiö on tuotteidensa kautta merkittävä toimija maailmalla edistäen ilmastonmuutoksen hillintää. Se valmistaa tuotteita käyttökohteisiin, jotka auttavat vähentämään CO2-päästöj. Näitä ovat esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimalat sekä sähköverkkojen vahvistaminen kuljettamaan uusiutuvaa sähköä. Lisäksi yhtiö toimittaa kaapeleita raideliikenteen sekä sähköautojen latausasemien käyttöön. Prysmian Group valmistaa myös tiedonsiirtokaapeleita digitalisaation ja energiatehokkaan toiminnan tarpeisiin.
Toiseksi yhtiö leikkaa oman toimintansa sekä käyttämänsä energian aiheuttamia päästöjä. Suomessa sen molemmat tehtaat siirtyivät kokonaan uusiutuvaan, CO2-vapaaseen sähköön jo vuonna 2016. Työsuhdeautojen osalta yhtiössä ollaan siirtymässä hybridi- tai täyssähkövaihtoehtoihin, sekä sähköistämässä tehtaiden trukkeja. Samalla tehdasalueiden parkkipaikoille on lisätty latauspisteitä, joissa myös yhtiön työtekijät voivat maksutta ja verovapaasti ladata omia sähkö- ja hybridiautojaan.
Osana vuoden 2021 mittavia vastuullisuusinvestointeja Prysmian Group Finlandissa jatkettiin LED-valaistukseen siirtymistä molempien tehtaiden tuotantotiloissa. Tämä tuo merkittävän säästön energiankulutukseen ja samalla paremman, työturvallisuutta lisäävän valaistuksen työntekijöille.
Kolmanneksi Prysmian Group vhentää toiminnastaan välillisesti aiheutuvia päästöjä, joista osa liittyy tuotteiden elinkaareen. Esimerkkinä yhtiö tarjoaa ensimmäisenä kaapelivalmistajana maailmassa täysin kierrätettävän vaihtoehdon keskijänniteverkkoihin. Yhtiön kehittämän P-Laser -kaapelin valmistuksessa hyödynnetään lisäksi erityistä teknologiaa, joka vähentää hiilidioksidipäästöjä noin 1 tonnilla tuotettua kaapelikilometriä kohden.
Investoinnit ympäristöön Suomessa jatkuvat vuonna 2022
Vuonna 2022 Prysmian Group Finlandissa tehdään jälleen lisää asioita ilmaston puolesta. Oulun tehtaan kaukolämpö on jatkossa CO2-vapaata. Pikkalassa on puolestaan valmistumassa uusi bioenergialla toimiva kaukolämpövoimalaitos, johon merkittävä osa biopolttoaineista tulee suoraan Pikkalan tehtaalta: polttoaineena hyödynnetään muun muassa käytöstä poistettuja puisia kaapelikeloja. Uuden biovoimalan myötä kaikki Pikkalan kiinteät rakennukset siirtyvät kaukolämmön piiriin, ja Pikkalan tehtaasta tulee aidosti hiilineutraali.
Ilmaston lisäksi Prysmian Group Finland kantaa vastuuta Pikkalan tehtaan läheisestä vesistöstä olemalla mukana Siuntionjoki 2030 -hankkeessa. Edistyksellinen hanke toimii pilottiprojektina Itämeren suojelua edistävälle mallille, jossa jokien ja niihin liittyvien järvien kuntoa lähdetään kohentamaan yksi kerrallaan.
Tekemistä riittää, mutta siihen on yhtiössä totuttu. Vastuullisuustyötä tehdään jatkossakin monella tasolla ja osa-alueella tavoite ja parannushanke kerrallaan.