FI 1600 new

Lounais-Suomen aluemyynnille uusi edustaja

luokat:

Lounais-Suomen aluemyynnissä tapahtui urheilutermein ilmaistuna kapulanvaihto, kun Prysmianin palveluksessa vuodesta 2000 työskennellyt aluemyyntipäällikkö Seppo Pöyhönen jäi ansaitulle eläkkeelle lokakuun lopulla, ja myyntitiimiimme Sepon paikalle astui Risto Lassila.

15/11/2023 - 05:55 i.p.

Seppo tuli kaapelimaailmaan vuosituhannen vaihteessa muiden sähkötuotteiden parista ja vakiinnutti pian paikkansa yhtiömme  palveluksessa. Vuosien varrella tutuiksi tulivat niin tukkuasiakkaat, verkkoliiketoiminta kuin alueenkin asiakkuudet. Uran varrelle on mahtunut lukemattomia tapaamisia, matkoja ja antoisia työhetkiä ihmisten parissa. Työstä on tehnyt merkityksellistä mahdollisuus auttaa asiakkaitamme heidän omassa työssään, Seppo toteaa. Hän kiittää lämpimästi sekä asiakkaita että Prysmianin henkilökuntaa menneistä vuosista ja hienosta yhteistyöstä.

Risto Lassila siirtyi Prysmianin tiimiin syyskuun alussa alan toisen toimijan palveluksesta. Hänellä on lisäksi aiempaa kokemusta sähköisistä ja digitaalisista tuotteista ja palveluista. Alueen kaapeliliiketoiminta on Ristolle entuudestaan tuttua ja tukea uuteen on saanut, joten sisään pääseminen Prysminin aluemyynnin pyörteisiin on sujunut mukavasti.

”Prysmianilla minut on otettu erittäin hyvin vastaan, kollegat ovat olleet auttavaisia ja olen kaikkiaan tosi tyytyväinen. Lisäksi parin kuukauden yhteinen siirtymäaika edeltäjäni Sepon kanssa on ollut antoisa. Seppo on ollut aina pidetty sekä yhtiön sisällä että asiakkaiden keskuudessa, ja olemme voineet yhteistoimin tehdä tätä vastuunvaihtoa ja tavata asiakkaita yhdessä. Tästä on nyt hyvä jatkaa eteenpäin”, Risto sanoo.  

Toivotamme kaikin puolin mukavaa asiakasyhteistyötä Lounais-Suomeen!